Vaikka tää sairaus onkin vieläkin melko tuore juttu, niin onneksi se pahin shokkivaihe on jo takana. Se oli ihan hirveää. Nyt elämä on jonkunlaista tasapainottelemista normaalin elämän ja tämän sairauden välillä. Silloin kun hoitojen takia on fyysisesti väsyneempi tai jos mieli on maassa, on vaan pakko osata höllätä tahtia ja antaa ajatuksille tilaa ja keholle aikaa sairastaa rauhassa. Onneksi näköjään hoitojenkin aikana (ainakin vielä) on paljon myös näitä päiviä, kun olo tuntuu melkein normaalilta ja elämä yleensäkin. Silloin kun vaan jaksaa, niin laikenlaisisesta puuhailusta ja tavallisista askareista kyllä saa iloa ja hyvää mieltä. Aurinko ja kevätkin auttaa. Koko viikonlopun on ollut tosi hyvä mieli. Ja tietysti miehelläkin pitkä viikonloppu pääsiäisen kunniaksi, onhan tässä ihan lomafiilis :)

Tänään siivosin. Pitkästä aikaa, ihan jopa teki mieli. Silloin kun tämä äiti on rempallaan niin on myös huusholli rempallaan ;) Ja siivoominenhan on ihan toissijaista sinänsä, mutta tänään se oli ihanaa, teki niin mieli puunata joka nurkka :) Aamupäivän siivosin innolla sisällä ja iltasella vielä pöngin tuolla takapihalla puutarha hommissa ja tänään oli jopa paljon hetkiä, jolloin olen vahingossa ajatellut paljon muitakin asioita kuin omaa sairauttani ;) Eli ei sitten ehkä kuitenkaan IHAN aina mielessä!

Tänään siivotessani satuin katsomaan itseäni peilistä. Jammailin jotain kasari biisiä imurin varressa hymy korvissa. Ilman toista rintaa ja siilitukkaisena, peilikuva kyllä pysäytti, hetkeksi. Silti peilissä oli se sama vanha minä, kaunis minä ja kaikesta huolimatta -onnellisen näköinen minä. Tein hienon oivalluksen: silloin kuin on onnellinen, pystyy myös hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ja huom. aina mullakaan ei ole hyvä päivä ja silloin peilistä katsoo ihminen, joka ei ole tyytyväinen itseensä. Mutta se olo on näköjään täysin riippumaton siitä miltä näyttää, vaan se on seuraus siitä miltä tuntuu. Eli, jos ystäväni olet juuri menossa ottamaan D-kupin silikoonit omiesi jatkeeksi, niin muista, se ei taida muuttaa silti näkemystä itsestäsi ;) Oma peilikuva on ennenkaikkea pään sisällä. Onneks mulla on hyvä itsetunto, näköjään ;)  

Toinen asia, mikä on ollut aika hyvä mun oivaltaa on, että sairaus itsessään ei ole hetkeksikään tehnyt mua sairaaksi tai sairaan näköiseksi. Jos en olisi huomannut patteja rinnassa, elelisin edelleen tukka hulmuten ja kirjaimellisesti täysin rinnoin ja tuskin hetkeäkään olisi ollut sairas olo. Eli, ei sairaus, vaan  ne hoidot - ne asiat jotka on mun parhaaksi. Mä en ole kalju, koska mulla on syöpä vaan koska mulla on hyvät hoidot. Mä en ole väsynyt tai huonovointinen syövän takia, vaan koska mulla on hyvät hoidot. Mä en maannut sairaalassa edellisellä viikolla syövän takia, vaan hoitojen takia. Tämä on tärkeää siksi, että jaksan tämän kaiken. Jaksan tämän täysin, koska tämä on mun parhaakseni. Syöpälääkärini mietti viime viikolla, että kun mulla oli ollut niin hurjat suuoireet ekasta hoidosta, että ei mielellään laskisi mun annoksia.. Mä tietysti vastasin, että ei missään nimessä lasketa mitään. Tuli mitä tuli, mä kestän nää kyllä. Kunhan hoidot on niin tehokkaat kuin mahdollista. Se on mun parhaaksi, vaikka peilikuva voi välillä yrittää hämätä ;)