näin on taas kolme viikkoa vierähtänyt. Sitä elämä kulkee tässä hyvin vahvasti kolmen viikon sykleissä, sytostaatista toiseen. onneksi enää yhden kerran tämän jälkeen, sitten on sytotaival ohi! -toivottavasti loppuelämäksi! 

Kolme viikkoa välissä meni nopeasti suomen kesästä nautiskellen. Meillä on kiinteä tietokone reistaillut viimeisen kuukauden ja tällä miniläppärillä on sen verran ärsyttävää kirjoitella, että blogin päivittäminen on siitäkin syystä kärsinyt (joojoo seliseli;) ) Mutta, on se varmasti tämä kesäkin, kun on niin paljon muutakin puhaa ja sehän on hyvä se.  

Ekan CEF:in jälkeen kaikki sujui varmasti niin hyvin kuin vain mahdollista, huonoja päiviä oli vain pari ja jotakin pientä, mutta voisin kuvitella, että aika helpolla pääsin sillä kertaa. Sen CEF kyllä toi tullessaan, että  jo taxoteren aikana alkaneet kuumat aallot ovat vain pahentuneet ja se on nyt ihan päivittäistä (ja öistä!) arkea.huh-ihan kun ei olisi tarpeeksi kuumuutta ja aaltoilevaa säänvaihtelua tässä suomen kesässä! no onneks ei sentään ole tukkaa enää kuumentamassa, jotain iloa tästä viileästä kaljusta..;)

Ensimmäisen CEF:in jälkeen mulla oli myös syöpälääkärin tapaaminen. kontrollikäynti, jossa lääkäri halusi kuulla miten on mennyt. ja vaikka tiesinkin, että kyseessä oli ihan vain kontrollikäynti, niin kyllä se nyt vaan niin on, että nykyään meikäläisen on lähes mahdotonta mennä lähellekään lääkäriä ilman jännitystä ja paniikinsekaisia tunteita. Mulla oli ensin aika labraan 8.30 ja siitä tunnin päästä lääkärin aika. Tunnin odottelu labran jälkeen tuntui tosi pitkältä ja kun lääkäri oli vielä myöhässä melkein puolituntia olin lähinnä tulla hulluksi. Odotellessa mielikuvitus pääsi niin vallloilleen. ajattelin että mun arvoissa on varmasti jotain pahasti vialla tai että muuten jotain ihmeellistä meneillään. sain itseni odotellessa miltei paniikinomaiseen tilaan ja jopa purskahdin itskuun kun juttelin hoitajalle odottaessani. Vihdoin lääkäri otti mut vastaan. Turha paniikki, mitään ihmeellistä ei mun arvoissa ollut. CEF-hoidolle tyypillisesti neutrofiilit laahasivat vielä melko matalalla (0,14) mutta koska kokonaisvalkosolujen arvo oli jo hyvä, niin lääkäri elätteli toiveita että arvot parissa päivässä pompahtaisivat ja saisin tiputuksen. 

lääkärin vastaanotolla käytiin myös läpi menneitä hoitoja ja tulevia hoitoja. Sain ajan sädehoitolääkärille sekä hormoonilääkereseptit valmiiksi odottamaan. sekä aikoja tuleville herceptin hoidoille. Eli sytostaattien loppumisen jälkeen alkaa 5 viikon sädehoihoitoputki. Sädehoito on käsittääkseni melko kevyt nakki verrattuna näihin sytostaatteihin. eli kyseessä nopea ja kivuton toimenpide, mutta koska tämä tapahtuu joka arkipäivä viiden viikon ajan, tietää se säännöllistä meilahdessa ramppaamista. Hiukan olen huhupuheita kuullut, että ruuhkaa saattaa sädeosastolla olla sen verran, että vaikka toimenpide sinäsä on nopea, niin kannattaa varautua jonottelemaan. eli taidan leritä lukemaan kaikki keskeneräiset kirjat tämän kesän aikana ;) suunnilleen samaan aikaan sädehoitojen kanssa jatkuu vielä täsmälääke herceptinin tiputus ensikeväälle asti. Ja koska syöpäni oli hormoonipositiivinen, tulee mulle myös viiden vuoden hormoonihoidot. Ja vaikka tällä hetkellä tuntuu että paljon on vielä edessä, niin hyvähän se on että on järeät aseet ja  kaikki keinot käytössä, mutta kyllähän se aika pitkältä rupeamalta tuntuu tässä kohtaa. Toisaalta jos tämän jälkeen saa viettää tautivapaata elämää hamaan tappiin, niin on kaikki sen arvoista! sehän harmitus vaan on, ettei kukaan sitä tervettä elämää voi varmuudella luvat hoidoista huolimatta. mutta ainakin on kaikki mahdollinen tehty ja toisekseen, eipä sitä muutenkaan pysty elämää ennustamaan, puuntakaahan tämä ensimmäinenkin syöpä tuli!

keskiviikkona, eli sytotiputuspäivän aamuna marssin jälleen labraan ja jäin pariksi tunniksi jännityksellä odottamaan tuloksia. Parilla vertaissiskolla oli juurikin matalien arvojen vuoksi siirtyneet hoidot, ja siihenkin olin varautunut. Mutta onnekseni arvot olivat nousseet riittävästi ja sain tiputukseni aikataulussa, jee! Tiputus itsessään meni hyvin niinkuin aina aikaisemminkin. kotona olo oli ihan ok, kunnes illalla iski paha olo. Pahoinvointilääke primperanit jätin suosiolla ottamatta, sillä viimeksi niistä tuli niin tylsät sivuvaikutukset. Ajattelin ottaa granisetron-nimisen pahoinvointilääkkeen, mutta ennenkuin se mitenkään ehti vaikuttaa oli pakko käydä oksentamassa. Oksentamisen jälkeen olo kyllä helpottui hetkeksi, mutta oli pakko alkaa selvittelemään, että saisinko ottaa toisen granisetronin, koska olen mahdollisesti oksentanut sen minkä olin hetki sitten ottanut. Terveysneuvonnasta kukaan ei osannut sanoa mitään joten mut yhdistettiin meilahteen päivystävälle onkologille joka antoi hyvät toiminta ohjeet ja niiden avuin olen saanutkin pidettyä pahoinvoinnin kurissa, joskin ällötys/kuvotus on edelleen kuvioissa. Hedelmiä ja jugurttia yms. mikä vähänkin maistuu olen yrittänyt syödä ja ihan hyvissä lihoissa olen vielä ;) ehkäpä tämä ällötys tästä taas katoaa. 

Meillä alkoi eilen lapsilla reilun kuukauden kesäloma. ja miehenkin loma alkoi tänään. lapset on ollut mummin ja ukin, (eli mun appivanhempien) hoidossa mökillä eilisestä lähtien, niin olen täällä saanut rauhassa lepäillä. Mies on juurikin hakemassa lapsia kotiin. Toivon niin kovasti, että olo tästä tulee taas hyväksi että jaksaa lasten kanssa puuhailla. Kesäloma tulee meille kaikille niin tarpeeseen. lapsetkin ovat reagoineet tähän mun sairastamiseen nyt enenevissä määrin, joten toiveissa olisi mukavaa yhdessä oloa ja kesästä nauttimista, jonka avulla toivottavasti kaikki saamme lisää voimaa ja energiaa vielä viimeiseen sytorypistykseen.