Lapset ovat olleet heinäkuun lomalla päiväkodista. Myös mies on lomalla toki. Ihanaa kyllä kun lapset on lomalla, toisaalta myös melko raskasta, kun koko päivän täysi tohina päällä ja kun äiti ei jaksa touhuta tarvittavan paljon, lapset tylsistyy = tappelee ja kiukuttelee. Meidän pikkupoju, kohta 3-v, on jättänyt nyt ihan totaalisesti päiväunet pois, vaikka ehkä niitä vielä tarvitsisi.. joten iltaa kohti täällä on hyvin riehakas tunnelma ja uhmiskiukku pahimmillaan ja kun siihen soppaan lisää myös aina vallattoman  kohta viisi vuotiaan, niin kaaos on valmis. Mies on ehkä lievästi tottunut siihen, että äidillä on tilanne hallussa ja nyt kun ei aina olekaan, niin on siinä yksi miespuolinen vähän ihmeissään eikä ehkä aina ihan saa tätä sirkusta pyöritettyä. Noh, kaikki ovat sentään elossa vielä, mutta ainakin siivooja vois olla kova sana.. ja ehkä psykiatrikin.. ;) 

Vanhempi lapsi myös selkeästi reagoi aika paljon tähän mun sairastamiseen. Ennen niin rohkea ja seikkailunhaluinen neiti on nyt alkanut jännittämään kaikkia menoja. Ja on myös tosi kiinni mussa. Joskus aivan hätääntyy jos olen vaikka ilmoittamatta siirtynyt huoneesta toiseen eikä ole sitä siinä hetkessä huomannut. Myös tällä hetkellä on tosi vaikeaa mun mennä vaikkapa yksin edes ruokakauppaan. Tämä kaikki on alkanut siitä, kun muutaman yön jouduin viettämään silloin keväällä sairaalassa. Jos mulla on jotakin tavallisia lääkärikäyntejä, olen saattanut sanoa että menen joillekin muille asioille.. -Ei tunnu kivalta muunnella totuutta, mutta turhaan en halua myöskään huolestuttaa, sillä lääkäripäivinä alkoi selkeästi olemaan liian stressaantunut pieni tyttö. Toki tiputuspäivät täytyy lapselle kertoa, koska niiden jälkeen mun olo on niin huono, että lapsen täytyy tietää mistä se johtuu. Nyt kun kerroin että ylihuomenna saan viimeisen tiputuslääkkeen, oli tyttö selvästi huojentunut ja alkoi heti miettimään minkähänlainen tukka äidille kasvaa :)) ja seuraavaksi miettikin, että voiko se patti tulla uudelleen.. kerroin, että siksi sain nyt nämä lääkkeet, ettei tulisi uudelleen. Näinhän se on, ja siihen täytyy nyt itsekin opetella luottamaan, että ei tule enää ikinä!  

Vaikka välillä on ollut stressaavaakin, niin on kesälomalla kyllä ollut paljon ihaniakin päiviä! Mä kävin lasten kanssa pienellä kesälomareissulla tampereella, sekä kotikonnuillani pikkuruisessa kyläpahasessa sydänhämeessä. Äiti ja veli asuvat siellä edelleen, sekä pari ystävää. Tampereella asuu sukua enemmänkin ja jokunen tärkeää ystävä myös <3 Tampereella vietimme yhden hauskan päivän hyvän ystäväni perheen kanssa ja yövyttiin heidän luonaan. oli tosi ihanaa ja voimauttavaa saada jutella pitkästä aikaa kunnolla vanhan ystävän kanssa ja viettää aikaa poissa omista arjenympyröistä. Tamperella poikkesimme myös pikavisiitillä mahtavalla vertaissiskollani *vilkvilk* -oli kiva tavata livenä ensi kertaa, vaikka aika paljon ollaan vaihdettu ajatuksia muutoin. Kotipaikkakunnallani majoituimme äitini luokse. Äidin kanssa mulla on ollut hiukan monimutkaiset välit, mutta tämän kertainen vierailu oli enemmän kuin uskalsin toivoa. kaikki meni niin hyvin, että alunperin suunnittelemani yhden yön sijaan, vietimmekin siellä kolme yötä ja neljä hauskaa päivää. Kyläilimme, vietimme aikaa kivojen ystävien kanssa, ulkoilimme, kiersimme paikalliset nähtävyydet sekä leikkipuistot (2kpl?;) ) , uimme, uimme, uimme: koska siellä nyt vaan sattuu olemaan suomen paras uimaranta ;) ja kerittiinpä mansikoitakin poimimaan paikalliselta mansikkafarmilta jopa kotipakkaseen vietäväksi asti :). Vaikka tällainen reissu oli hiuakn puolikuntoisena tietysti vielä tavallista väsyttävämpikin ehkä, niin oli se täysin sen arvoista, niin paljon siitä nautin, samoin lapset <3

Kotipaikkakunnallani kävimme myös viimekesänä poisnukkuneen mummokultani haudalla. Mummon hautakivi on asennettu vasta muutama viikko sitten (talvella kun sitä ei voitu asentaa), joten näin senkin nyt ensi kertaa. Lapset kävivät viemässä kukkansa isomummon haudalle. Olen kyllä tullut miettineeksi, että on se hyvä, että mummo sai nukkua pois onnellisen tietämättömänä tästä mun sairaudesta, olisi voinut olla vanhukselle liian suuri murhe, mummo kuitenkin kun oli loppuun asti täysin järkevä ja niin lämmin ja välittävä ihminen. Mä olin itseasiassa käynyt viime kesänä mammografiassa (jolloin se hoitovirhe sattui) juuri paria päivää ennen mummon kuolemaa ja olenpa sitäkin miettinyt, että jos lääkäri olisi silloin osannut tulkita oikein, niin miten kummassa olisin jaksanut / pystynyt kestämään nämä kaksi isoa kriisiä päällekäin?! -en mitenkään! 

takaisin "aiheeseen"..Miehen kesälomaa on jäljellä heinäkuun loppuun, eli tämä viikko ja ensi viikko. Lapset aloittavat uudessa päiväkodissaan elokuun toisella viikolla. Elokuun ensimmäisellä viikolla olen menossa lasten kanssa neljän päivän lapsiperheleirille. Myös 3 ystävääni lastensa kanssa ovat tulossa samalle leirille. Odotan tätä kovasti ja uskon sen olevan myös ihana tilaisuus rentoutua ja ajatella muita elämäni tärkeitä asioita ja nauttia ajasta lasten kanssa -jälleen poissa arjen pyörityksestä. 

Tämä viikko menee enemmän tai vähemmän nyt täällä kaupungissa -sattuneesta syystä. Keskiviikkona olisi siis vuorossa CEF - SE (toivottavasti loppuelämäni)VIIMEINEN sytostaatti. -kuinka ihanaa!! :) tai ainakin toivon niin kovin, että se on nyt keskiviikkona.. viimeksihän neutrofiiliarvot olivat riittävät vain rimaahipoen. Jos arvot eivät ole kohdallaan nmiin siirtyy muutamalla päivällä. Toisaalta edes aftoja ei ole nyt ollut  *kop-kop-koputtaa puuta* -yleensähän aftat on mulle ilmestynyt valkosolujen matalavaiheessa poikkeuksetta.  Tosin ei ne arvot varmasti ihan huipussaan ole, kun silmätulehdusta pukkaa vähän molempiin silmiin ja muutenkin olo "hiukan" nuutunut... mutta jospa kuitenkin olisivat riittävät  niin saisi tämän putken päätökseen. Jos tiputus onnistuu nyt keskiviikkona, niin lapset lähtee isänsä kanssa mökille, siellä on mys seuraapitämässä ja lapsia paapomassa mun appivanhemmat. Saan sitten pari päivää levätä rauhassa ja lapsillekin kuitenkin helpompaa, kun ei tarvitse katsella huonovointista äitiä, vaan saavat viettää mukavaa ja huoletonta aikaa mökillä. 

Tänään mulla oli myös sädehoitolääkärin ensikäynti. Sädehoitolääkäri oli nuori mukava nainen, varmaankin erikoistuva vielä, mutta pätevän oloinen. Hänen mukaansa mukaan arpi näytti hyvältä ja tunnustelipa toisenkin rinnan ja siinä ei mitäään ihmeellistä kuulemma ole! Lääkäri oli sitä mieltä, että olen hiukan rajatapaus tämän sädehodon tarpeen suhteen, mutta suosittelisi kuitenkin sitä agresiivisen multifokaalisen syöpätyyppini sekä nuoren ikäni vuoksi kuitenkin, vaikka kasvaimet onkin saatu pois hyvin marginaalein. Samaa mieltä olen kyllä itsekin, että jos tällä keinolla pystyn vähänkin ehkäisemään syövän paikallista uusiutumista niin se on sitten pieni vaiva. ja tyytyväinen olen, että tulen saamaan kaikki mahdolliset hoidot, on sitten ainakin tehty kaikki voitava!  Mikäli sytostaatit nyt tulen saamaan aikataulussa, niin 9.8. käyn siellä sädehoito-osastolla, jotta säätävät koneen mulle sopivaksi ja merkkaavat mun sädetettävät alueet ja 15.8. (mun nimipäivänäni) alkaa sitten viiden viikon sädetyshoidot. sitten jääkin pari viikkoa lomaa ja sen jälkeen olisi jo sairasloma loppu ja työelämän alku. hui, tuntuu hyvin epätodelliselta ajatukselta että viiden vuoden kotiäitiyden ja tämän syöpä härdellin jälkeen olen tosiaan menossa muka töihin! mutta kovasti sitä odotan, kuin uuden lehden kääntämistä elämässäni!