Kaivelen tämän blogin pölyn peitosta..!
Miten aika onkaan vierähtänyt. Edellisen kirjoituksen ja tämän päivän välille on mahtunut paljon mukavaa elämää ja paljon myös elämän muutoksia, lapset on kasvaneet, esikoinen jo koululainen kuopus eskarissa. Aloitin työt vanhassa työpaikassani hoitovapaan jälkeen ja sen jälkeen kerinnyt jo aloittamaan uudet opinnotkin. Paljon siis iloisia positiivisia uusia asioita ja tavallista tervettä elämää. Silloin tällöin olen ajatellut kirjoittavani tännekin jotain elämästäni, mutta sitten normaali arkielämä vei (onneksi ehkä? ;) ) kaiken aikani. Nyt kuitenkin pudistelen tomut blogin päältä, koska selvästi on taas tarvetta kirjoittaa syöpäasioista ja vuodattaa tunteita. 

Viime kesänä kävin ylimääräisellä lääkärikäynnillä närästysoireiden vuoksi, lähinnä mielenterveyteni vuoksi maksani tutkittiin ja todettiin että kaikki kunnossa. Samalla käynnillä lääkärin kanssa puhuttiin, että voisi olla aika miettiä mahdollista korjausleikkausta ja toisen rinnan ennaltaehkäisevää poistoa. En ollut tähän mennessä ajatellut tuota korjausleikkausta, mutta pikkuhiljaa sekin oli alkanut tuntua mahdolliselta ajatukselta, syövästäkin jo lähes neljä vuotta!  Sain ajan leikkauksen suunnitteluun kirurgiselle. Sain sitten ajan ja kirurgin kanssa mietittiin ja pohdittiin asiaa. Päätin, etten edelleenkään halua isoa leikkausta, mutta terveen rinnan voisi poistaa ja samalla kokeilla pieniä silikoni-implantteja rintalihaksen alle. olisi sitten edes pienet rinnat ja samanlaiset jopa molemminpuolin. Ennen leikkausta olisi tarpeellista tehdä rinnan alueen tutkimukset ja koska ne tehdään rutiinisti myös vuosikontrollissa, päätettiin yhdistää nämä tutkimukset ja vuosikontrollitutkimukset päätettiin tehdä kirurgisella helmikuussa, maaliskuun leikkausta ajatellen. 

Helmikuun alussa kävin magneettikuvissa. Kuvat näyttivät hyvältä, mutta ultratessa leikattua puolta lääkäri löysi 16mm patin rintalihasten välistä, voi pelästys, shokki ja itku. Koepalat otettiin ja kuten edelliselläkin kerralla, myös tällä kerralla tiesin mitä se tarkoittaa. Elämä vilisti jälleen silmien edestä. Tulokset tuli muutamassa päivässä ja syöpäähän se oli. Kroppani skannattiin ja tänään sain tilanteeseen nähden hyvät uutiset, muuta ei löytynyt kuin tuo paikallinen muutos! Samassa paketissa helpotus ja toisaalta epätodellinen olo. Muutos on siis paikallinen, ehkä vielä täysin parannettavissa, tai jos ei niin ainakin hyvin hoidettavissa. Alku shokin ja kaaouksen jälkeen aurinko hymyilee risukasaan ja olen oikeastaan aika levollisin mielin. Hoitosuunnitelmat päätetään ensi viikon kokouksessa, ja ensi viikolla mulla on myös lääkärille aika jolloin kuulen, millainen aikataulu hoitojen suhteen keväälle tulee..ehkä leikkaus ja sädehoitoja, mutta sytostaatteja nyt ainakin. 

Olen siis lähdössä kakkoskierrokselle. ja näistä tunnelmista tulee varmasti tarvetta kirjoittaa, joten mukavaa blogini, että olet täällä jo valmiina odottamassa <3 :) 

Lukijat on varmasti jo kyllästyneet odottamaan uusia postauksia, mutta O/ vilkutus vain juuri sinulle, jos satuit tänne löytämään tiesi, tervetuloa lukemaan ja kulkemaan kanssani tätäkin matkaa!