kolmas ja viimeinen taxotere-tiputus on onnistuneesti takana, sitten edessä vielä 3XCEF sytostaatit. Eli puolivälissä ollaan sytostaattien suhteen, jee! Tänään muuten pistin sen sikakalliin Neulasta piikin omaan vatsanahkaani, hiukan jännitti, mutta hyvin se meni ;)

Se mistä olen tyytyväinen nyt kun hoito vaihtuu, niin kortisoneja ei CEF hoidon kanssa käytetä, ja se on vallan hyvä juttu se. Täällä mä nytkin istun kirjoittamassa kortisonin valvottavan ominaisuuden takia, vaikka kello on kohta kaksi yöllä - olen aamulla herännyt lyhyen ja katkonaisen yön jäljiltä lääkkeen ottoon ja lapsia pk-matkaan saattelemaan klo 9 jonka jälkeen puuhastellut, siivoillut, kokkaillut, käynyt saunassa (miedossa sellaisessa) shoppaillut (neljät!!! farkut ja pari paitaa hyvästä JC:n alesta;) ) käynyt ruokakaupassa, hakenut lapset päiväkodista, jälleen kokkaillut, siivonnut lisää, istuttanut kukkia, hoitanut lapsia ja leikkinyt heidän kanssaan. Lasten nukkumaan mentyä luin vielä Marja Aarnipuron kirjaa Rintasyöpävuosi (kiitos tästä kirjasta vertaissiskolle:) ). Varmaan ainoa asia mitä en ole tehnyt niin on  nukkuminen. Väsyttää kyllä, mutta ei nukuta, kiitos kortisonien.

Mä arvasin tämän unettomuuden tulevan ja pyysin tiputuskäynnilläni reseptiä nukahtamislääkkeisiin. Reseptin sain ja lääkkeet hain, mutta nyt olikin lääkäri kirjoittanut jotain tosi vahvaa unilääkettä. enpä sitten uskaltanut sitä ottaa, koska mä sammun helposti jo neljäsosatabletista mietoa nukahtamislääkettä. olen aina ollut hiukan vainoharhainen kaikkien lääkkeiden suhteen, joten korkea kynnys kokeilla mitään uutta. Joten valvotaan sitten. Huomenna nappaan viimeiset kortisonit ja sitten saan taas toivottavasti hyvät unenlahjani takaisin ihan luonnollisin keinoin ;)

kun mä kyllästyin pyörimään sängyssäni, tulin tänne keittiöön kolistelemaan.. keittelin teetä ja laitoin iltapalaa itselleni. Pieni, karvanvajaa kolmevuotias poikani heräsi kolinaan. sängystä kuului vaimea, "äiti, tule peittelemään minut" kävin peittelemässä pienen unisen poikani, joka silmät kiinni huusi äitiä ja annoin hyvän yön suukon hänen otsalleen. Sydän meinasi pakahtua rakkaudesta ja samassa hetkessä tuli kova puristava tunne - mun lapset on vielä niin pieniä, niin tosi PIENIÄ. Tuli jälleen ne kysymykset ja ajatukset jotka helposti yöllä tulevat: Mitäs jos tässä ei käykään hyvin? mitä käy mun perheelle ja miten lapset voisivat pärjätä ilman äitiä? Miten asiat järjestyisivät? Tuntuu kamalan epäreilulta sairastua näin vakavasti, näin nuorena, kun lapset on vielä niin pieniä. Vaikka ihan tasan yhtä epäreilulle tuntuu varmasti jokaisesta sairastuneesta, oli ikä - tai elämäntilanne mikä hyvänsä. Nyt on vaan pakko vetää henkeä ja elää tässä hetkessä. Huomenna, kun päivä paistaa ja on edes toivottavasti hetken nukkunut, pelot väistyvät taas taka-alalle, sillä on hyvä rauhoittaa itseään näinä pimeinä tunteina. Ja onneksi näin yölläkin, syvällä kuitenkin vahva usko ja toivo siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, että tästä paranen lopullisesti! 

Huomisesta on toivottavasti tulossa kiva päivä. Tapaan muutaman vertaissiskon, käydään syömässä :) ihanaa päästä vaihtamaan ajatuksia heidän kanssaan. Mulle vertaistuki on äärimmäisen tärkeä asia. On hyvä tietää, että ei ole yksin tämän sairauteni kanssa, vaikka ikäväähän se on, että niin moni nainen tämän sairauden käy läpi. Keskiviikkona syöpiksellä ollessani, sairaanhoitaja sanoi, että tosi paljon on nyt nuoria 70- ja 80 -luvuilla syntyneitä hoidettavana, ei todellakaan ole kysymys enää pelkästä mummojen taudista. Ei saa kuin miettimään, että mistä se johtuu, miksi yhä nuoremmat naiset sairastuvat? Tuskin se ihan sattumaakaan voi olla! Eli hyvät ystävät ja tuntemattomammatkin lukijat, ikään katsomatta, haastan jokaisen tutkimaan rintansa!! 

Ainiin ja huomenna on vielä toinenkin meno ennen ravintolatreffejä. Olen varannut ajan peruukkiliikkeeseen, saavat hiukan muotoilla tuota mun tukkaa, jospa sitä sitten oppisi käyttämään? Mullehan siihen ei ole vielä tehty mitään leikkauksia, kun hankin sen jo silloin kun oma tukka oli vielä päässä, niin ei täysin nähnyt miten se istuu. Ja kyllähän se ihan istuu, mutta näyttää siltä, kuin olisi ylikasvanut malli, ja se häiritsee niin paljon, että siksi en varmaan osaa sitä käyttää? täytyy huomenna katsoa, meneekö se paremmaksi vai pahemmaksi ;) Olishan se kiva, kun tulisi tuolle, suhteellisen hinnakkaallekin karvakasalle käyttöä muutenkin, kuin kukkamaljakon koristeena, -hyvä säilytyspaikka, neuvoivat peruukkiliikkeessä ;) 

Jos sitä nyt lähtisi katsomaan, onko nukkumatti jo heitellyt hiekkaa munkin vuoteeseen. Aika olisi jo. Hyvää yötä ja huomenta <3