Toinen sytostaattitiputus on hoidettu alta pois, enää neljä jäljellä ;) Tai paremminkin yksi tällainen ja sitten vaihtuu toiseen sytostaattiin, joka hiukan erilainen. 

Yöllä kortisoonit (ja jännitys) hiukan valvotti, mutta reippaalla mielellä tällä kertaa aamulla olin jo lähtövalmiina, kun mun ystäväni (kiitos muru, olet niin tärkeä <3) saapui noutamaan aamulla meilahteen. Enkä tällä kertaa edes pakottanut rikkomaan liikennesääntöjä ;) Kerros oli sama, mutta huone eri, joten hoitajakin eri. Tai oikeastaan hoitajia oli kaksi, olisiko toinen ollut opiskelija tai harjoittelija vanhemman saraanhoitajan mukana. Mulla oli huonekaverina tummaihoinen nainen, jolta oli myös leikattu rintasyöpä. Tämän mainitsen erityisesti siksi, että, aikaisemmin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että syöpiksellä tai myöskään rintarauhasosastolla (jossa ramppaan viikottain fyskarissa), en ole koskaan nähnyt ihmonväriltään ulkomaalaistaustaiseksi tunnistettavia potilaita. Jopa niin paljon siihen olen kiinnittänyt huomiota, että hoitajan kanssa joskus siitä tullutkin ihan juttua, kun mietin, että onko tämä lähinnä vain meidän "hyvinvointivaltioiden" sairaus. Hoitaja oli sitä mieltä että lähinnä kyllä, hirvein harvoin kuulemma esimerkiksi afrikkalais tai aasialaistaustaisia henkilöitä olisi hoidossa rintasyövän takia (enkä tiedä onko kamalasti muidenkaan syöpien?) Johtuuko meidän terveyseromme sitten genetiikasta, elintavoista, ravinnosta ja muista elintavoistamme vai jopa ympäristötekijöistämme, vai mistä. TÄmä huoneetoverini kertoi asuneensa suomessa 12-vuotta, mietin olisiko hänen tilanteensa ollut sairauden kannalta erilainen vai samanlainen, jos ei olisi muuttanut suomeen. Sitä ei vaan voi tietää. 

No mutta, takaisin asiaan ;) Nuori hoitaja yritti ensin laittaa tippakanyyliä huonetoverini käteen. Yritys kesti lähemmäs puolituntia ja vaikutti hiukan kivuliaalta toimenpiteeltä, vaikka potilas kyllä olikin tosi sitkeä, eikä turhia valitellut. Neuloja meni ainakin kolme, ennenkuin onnistui. Minä hiukan luottohäiriöisenä ja en niin paljoa neuloja rakastavana, katselin toimitusta aitiopaikalta ja olin varmaan silmin nähden kauhusta kalpea siinä vaiheessa kun oli mun vuoro. Tämä vanhempi sairaanhoitaja taisi sen huomata ja kysyi jotakin asiasta. Tässä vaiheessa ehkä liioittelinkin hiukan omaa neulakammoani ja onnistuin saamaan sen vanhemman hoitajan sanomaan, että "no mä taidan pistää tän sulle sitten" hih! ;) Se meni kerrasta hyvin, eikä tuntunut juuri miltään. Ensin sain puoli tuntia herceptiniä ja sitten taxoteret. (joiden kanssa muistin kyllä tällä kertaa imeskellä niitä jääpaloja ;) ) kaikki sujui niin hyvin kuin vain saattoi. Klo 11.30 olin valmis.

 Pois lähtiessä huomasi kyllä että olo alkoi taas olla aika hömelö, samoin kuin ensimmäisellä kerralla.. johtuen varmaan lääkkeiden lisäksi myös jännitysväsymyksen laukeamisesta. Käytiin kuitenkin ystävän kanssa matkalla syömässä Intialaisessa herkkuruokaa, vielä kun suu on siinä kunnossa että sillä voi syödä ;) Huomenna sitten pistän vatsanahkaani valkosolujen kasvatusaineen. Kelan päätös lääkkeiden erityiskorvattavuudestakin saapui kuin kreivin aikaan, sopivasti juuri tänään, muuten ois joutunut hiukan kaivamaan kuvetta apteekissa, 6ml lääkkeelle hintaa olisi tullut huikeat 1300euroa o.O ELi koitan todellakin töhdätä sen huomenna vatsamakkaraani enkä ruiskia sitä seinille.. *kopkop* ;)