Hui, aika rientää, ja normaalielämä on tullut.. toivottavasti jäädäkseen <3

Mä olen palannut töihin. Yli viiden vuoden tauon jälkeen, huimaa!! Vuonna 2006 kun jäin äitiyslomalle, en kyllä osannut yhtään aavistaa että milloin ja millaisissa tunnelmissa olen työhän palaamassa, ja onneksi sitä ei silloin tiennyt. Joskus mä toivoin, että olispa kristallipallo, nyt kyllä vedän tämän toiveen takaisin. Onneksi tätäkään sairautta ei tiennyt tulevaksi, on saanut terveyden kannalta elää tosi huoletonta elämää yli kolmekymmentä vuotta ;) - sillä vaikka kaikki on nyt tilanteeseen nähden tosi hyvin, niin kyllähän se on rasittavaa, kun takaraivossa on kuitenkin kokoajan pieni pelko vakavan sairauden vuoksi. Ihmeekseni ja onnekseni ne alun pahimmat pelot on tasoittuneet ja mieli rauhoittunut, usko elämään on kokoajan korkeampi, vaikka koskaan ei luottamus omaan terveyteen tule palaamaan ennalleen! 

Sairastuminen on kyllä opettanut minullekin muutaman asian, hetkessä elämisen ja pienistä asioista nauttimisen taidon. Onpa onni, että SAAN käydä töissä, onpa onni että SAAN hoitaa kiukuttelevia lapsia ja onpa onni, että SAAN herätä aamulla herätyskellon soittoon. Mutta vaikka mulla onkin nyt tosi rankka juttu takana, niin se ei vie pois sitä ihmisyyttä musta, etteikö mulla olisi enää oikeutta valittaa pikkuasioista.. Kyllä mulla on oikeus, ei vaan enää niin paljon tarvetta! 

Työelämä on kyllä vienyt ajatuksia hyvään suuntaan pois sairaudesta. On ihanaa voida tehdä normaaleita juttuja ja tosi pitkän tauon jälkeen on oikeesti ollut tosi kiva olla töissä. Töissä saa myös muuta ajateltavaa, ja se on kyllä äärimmäisen tervetullutta!! :) Vaikka onhan se ollut aikamoista palata takaisin töihin näin pitkän tauon jälkeen.. olin unohtanut tosi paljon juttuja ja sytoaivot ei aina ihan raksuta (hyvä pistää oma tyhmyys sytostaattien piikkiin ;DD ) Vieläkin tuntuu, että joka päivä tulee jotain uutta, mitä olin autuaasti unohtanut.. no eipä käy tylsäksi. :)) Töissä ihmiset on kyllä ottaneet tosi hyvin tän mun tilanteen, olleet tosi kannustavia ja ymmärtäviä, kiinnittämättä sairauteeni kuitenkaan liikaa huomiota.. Ei musta ainakaan tunnu, että mua kohdeltaisiin mitenkään eritavoin kuin ennen, mikä on tietysti tosi tärkeää. Mä olen siis töissä ihan avoimesti kertonut sairaudestani ja se on kyllä ollut mulle tosi helpottavaa. Ja onpa hyvä, että työkaverit tietää, ei tarvitse selitellä esim. herceptin menoja tai kun hormonihöyryissäni saatan olla tosi herkillä tai kummallinen. Hormonit - mikä ihana tekosyy ;) nimim. pillitti puolituntia työajalla kelan puhelintädille elämän epäoikeudenmukaisuudesta.

Fyysisesti kroppa on alkanut palautumaan myrkyistä. Kaikenlaista pikkuremppaa kyllä on, mutta niiden kanssa pärjää.. pääasia, ettei ole mitään säännölisiä kipuja tai oireita, minkä vuoksi pitäisi huolestua. Nyt pystyy jo melko normaalisti kuntoilemaankin..  Aikataulut on vaan välillä työssäkäyvillä pikkulasten vanhemmilla melko tiukat, se on tullut huomattua. Olisi kiva keritä vaikka jumppaankin useammin, mutta kun ei vaan kerkiä. Joulupukilta olenkin toivonut jonkun pelikonsolin johon saa yhdistettyä zumba fitnesin, ei tarttisi lähteä merta edemmäs kalaan ;) nyt on kova tarve saada kuntoa vielä ylöspäin ja kun liikunta tutkitusti vähentää myös syövän uusiutuman riskiä. 

Eli hyvillä fiiliksillä täällä, elämä kyllä ihan hymyilee ja hyvä niin!

Mulla on nyt muutama päivä lomaa Joulun kunniaksi, täytyykin ottaa kinkku sulamaan ja huomenna paistella sitä täällä kaikessa rauhassa. Oikein ihanaa ja Rauhaisaa Joulua kaikille <3 



Hauskaa Joulua!

kuva kopioitu sivulta: www.tunturisusi.com