Lähdin aamulla syöpikselle ja kotiuduin vasta nyt, vaikka piti olla ihan nopea reissu: herceptin 30min+säde5min, mutta niinpä vaan vierähti puoli päivää. No kaikkihan alkoi jo aamusta siltä, että sairaanhoitaja soitti mulle kukonlaulun aikaan (heräsin siihen puheluun) syöpikseltä, että kun mun ois kuulemma pitänyt käydä verikokeessa eilen (kontrollit).. no ei ollut mulle sanottu tai sitten olen unohtanut (sekin on hyvin paljon mahdollista). No hoitaja kehotti käymään ennen herceptiniä labran kautta. No, kauheella kiireellä lapset päiväkotiin suoraan sängyistä ja syöpikselle pahimmassa aamuruuhkassa..


Meikussa parkkipaikat ihan tupaten täynnä. 30min kiekkopaikkoja oli vielä jäljellä, joten lykkäsin auton sitten siihen kun ajattelin, että olisi tosiaan nopea käynti. Vettä kaatamalla niskaan, eikä tietenkään kiireessä mitään sateenvarjoa eikä sen tapaistakaan mukana. pikkumatkan aikana kastuin läpimäräksi päästä varpaisiin. 

Näytteenotto sentään onnistui kerrankin helposti. siitä sitten kutoseen tuloksia odottelemaan. Siellä sitten se sama hoitaja, joka mulle oli soittanut, yritti laittaa kanyyliä naapurirouvan käteen: pistämällä kymmenen kertaa, onnistumalla nolla kertaa. Tässä vaiheessa mä pyysin jo lämpötyynyn ja sainkin jopa ja tässä vaiheessa oli jo 30min parkkiaika ylittynyt reippaasti. Mun labravastaukset tuli ja kaikki ok. (onneksi aamussa siis hyvääkin) ja hoitaja aloitti kanyylinlaiton.. yrityksen. Mulle ei voi pistää kuin oikeaan käteen, vasemmalta puolelta kun on imusolmukkeet poistettu. Ja kun tätä oikeeta puolta nyt on pistelty ja sörkitty niin paljon viimesien kuukausien aikana ja kun sytkyt on siellä suonissa niin voimakkaina virranneet, niin suonet ovat totaalisen kyllästyneet ja loppu. Osa suonista on niin kipeitä ja kovettuneita, että niihin ei voi pistää ja nekin, jotka ei ole kipeitä poksuvat vain neulan alta tai liukenevat piiloon johonkin ennen kuin neula kerkiää. Muutamiin paikkohin hoitaja yritti ja sitten totesi, että täytyy pyytää toinen hoitaja, se "paras pistäjä" laittamaan, hän ei nyt onnistu. 

Tässä vaiheessa alkoi jo olemaan sädehoitoaikakin. Joten päätettiin että käyn sädehoidossa ensin ja yritetään herceptiniä sitten uudelleen. Säteellä hoitaja tuli kertomaan, että ajat ainakin puoli tuntia myöhässä ja passitti takaisin herceptinille ensin. Noh, nyt oli jo pakko käydä etsimässä parkkipaikka pidemmällä parkkiajalla. Kaikki paikat edelleen täynnä ja jos olin jo vähän kuivunut niin taas kastuin.

Mun piti myös tavata yksi ystäväni lounasaikaan, peruutin sen.. ei olisi kerinnyt eikä kyllä jaksanutkaan ton rumban jälkeen. Takaisin osastolle ja nyt se "hyvä pistäjä" tuli ja sai pistettyä herceptinit tippumaan. Ensi yrityksellä! JEE! Ja sitten pääsin jo säteellekin "jonon ohi" ja vihdoin kotiin. Huh-huh mikä päivä, ja vielä sitä oisi jäljelläkin.

Mä meen nyt päiväunille ja kun herään, nousen sillä toisell
a jalalla ;)