Ihana kevät on saapunut vihdoin. Aurinko, lämpö ja sulanut maa on innoittanut viherpeukolot ulos koloistaan. Vaikka en itseäni mitenkään kovin taitavaksi puutarhanhoitajaksi voi millään asteella luokitella, niin siellä minäkin olen ollut ulkona kädet mullassa koko aurinkoisen viikonlopun. Ja joo joo, ja KYLLÄ, olen muistanut käyttää suojahanskoja, sehän on äärimmäisen tärkeää silloin kun on kainalonimusolmukkeet poistettu. En kaipaa mitään infektioita enkä turvotuksia.

Me ollaan nelisen vuotta asuttu omakotitalossa ja meillä on on melko iso piha. Vaikka itse maalaispitäjästä olenkin kotoisin, niin sielläkin asuin kerrostalossa, joten puutarhan hoito on mulle melko vierasta puuhaa. Mieheni on todella kaupunkilainen, mutta viettänyt kyllä aina aikaa mökillä, joten hänen viherpeukalonsa ei ole ihan niin keskellä kämmentä kuin omani, mutta enemmänkin pihanhoito miehen osalta keskittyy nurmikon, puiden, rakennusten yms. kunnossapitoon.. Ja kukkapenkit, marjapensaat, pensaat, kasvimaa yms on jäänyt mun hoidettavaksi ja sen kyllä huomaa ;) No, onhan tässä toki ollut ajanpuutettakin pienten lasten äidillä. Viime vuonna kun olisi jo lapsilta jäänyt aikaa, niin syöpähoitojen keskellä ei jaksanut ihan hirveästi touhuta puutarhassa kuitenkaan. 

Viikonloppu on siis mennyt pihatöiden merkeissä. Koko perheen voimin ollaan haravoitu, kerätty pudonneita oksia, leikattu pensaita ja kuopsuteltu kukkapenkeissä. Meillä on edellisten asukkaiden perustama todella suuri perennapenkki, tai enemmänkin alue - monta metriä pitkä sekä leveä kukkapenkki. Ennen tänne muuttoa en edes tiennyt mitä perennat on (jos tätä lukee joku yhtä hyvä puutarhuri, niin kerrottakoon että perennat on siis monivuotisia koristekasveja). Meidän perennapenkissä kasvaa kymmeniä erilaisia kasveja, vain harvan tunnistan edes nimeltä. Penkki on tosi kaunis, kun ihan alkukesästä loppukesään siinä kukkii monen monituiset kasvit vuorollaan. Viime vuonna alkukeväästä huomasin, että jotakin vihreää lehteä puskee aika laajasti siinä kukkapenkissä , mutta kun en sitten tiennyt mitä on, niin en sitten uskaltanut kitkeä, etten vaan kukkia kitke. Aika pian sitten aloin epäilemään, että rikkaruohoa taitaa olla -ja niinhän se oli, koiranputkea. Siinä vaiheessa oli jo hiukan myöhäistä alkaa kitkemään (jos nyt olisi edes jaksanut sytohuuruissa), kun oikeatkin kukat sieltä puskivat ja sitä koiranputkea oli oikeesti ihan hirveesti ja valtoimenaan. 

No nyt heti kun aurinko alkanut lämmittää ja maa heräilemään, on ensimmäiset krookukset ja muut varhaiset kasvit jo nostaneet itsensä aurinkoa kohti.. samoin kuin ne hiivatin koiranputken alut. Niitä puskee nyt vielä enemmän kuin viimevuonna, jos mahdollista. Pieniä vihreitä lehtiä koko kukkapenkki täynnä. Tänä vuonna en kyllä anna niiden vallata pihaa, vaan olen niitä siellä pikku tyttäreni kanssa kitkenyt ihan urakalla ja homma jatkuu varmaan koko viikon, niin paljon sitä rikkaruohoa siellä on. Tytön kanssa kun kitkettiin, niin tyttöni sanoi että "leikitään äiti sairaanhoitajia ja parannetaan tämä kukkapenkki näistä rikkaruohoista" voi kuinka viisaas lause lapsen suusta jälleen kerran.  

Rikkaruoho on kuin syöpä, kun se on kerran päässyt itämään, sitä voi olla vaikea kitkeä pois. Joku rikkaruoho leviää nopeasti, toinen hitaammin. Jotakin rikkaruohoa on vaikea hävittää, toista ehkä helpompi. Johonkin ruohoon ei toimi mikään myrkky, joku toinen saattaa myrkyttyä ja antautua helpommin. Jos rikkaruohon huomaa ajoissa, ennenkuin se on levinnyt tai levittänyt siemeniään ja jos sen saa napattua pois juurineen päivineen, niin silloin on hyvät mahdollisuudet päästä siitä eroon. Niin ja on se varmasti vähän maaperästä ja sijainnistakin kiinni, jossakin olosuhteet on otollisemmat, kun taas  toiseen maaperään / paikkaan ne ei idä koskaan. Myös hyvin hoidettu kukkapenkki tai kasvimaa voi hyvin. Niinkuin ihminenkin. Silti joskus rikkaruoho voi alkaa kasvamaan paikassa jota olisi hoidettu todella hyvin, mutta hyvä hoito jatkossa voi myös pitää rikkaruohot kurissa, vaikka siemeniä jossain olisikin.

Musta tuntuu että syövän kitkeminen voi olla lääkäretieteelle ja potillaille yhtä haasteellista kuin rikkaruohot puutarhurille. Musta tuntuu, että vaikka mä olen viimeaikoiha hoitanut hyvin itseäni, niin olisiko se rikkaruohon siemen voinut saada alkunsa jostain nuoruudestani kun olen eläny ehkäpä epäterveellisti? vai onkohan se siemen ollut jo tässä mullassa jo alunperinkin? Joku sen on varmasti laukaissut itämään, olisiko hormonihoidot? tai imetysaikaiset otolliset olosuhteet (useat rintatulehdukset)? tai ehkäpä vaan tässä mullassa olisi rikkaruoho itänyt, vaikka olisi mitä tehnyt. Itse uskon, että kyse on monen asian summasta. Joilla sinänäs ei ole mitään merkitystä, kun itämään on  kerran päässyt.

Onneksi kuitenkin tai ainakin toivottavasti tähän minun sisäiseen rikkaruoho-ongelmaani päästiin puuttumaan melko aikaisessa vaiheessa. Voihan olla, että koko kasvi saatiin jo leikkauksessa kitkettyä pois mutta onneksi lisäksi vielä hyvät myrkyt tarjolla ja ne on nyt kaikki isketty maaperään. Ihan takuulla myrkyttäessä on tuhottu paljon niitä hyviäkin kukkia, mutta elämä uusiutuu, kroppa uusiutuu, ja toivoa sopii, että kaikki rikkaruohot on poissa ja elimistössäni uusiutuu vain hyvät ja terveet solut, vahvoiksi ja elinvoimaisimmiksi kuin koskaan. Ei auta kuin toivoa, että syöpäni on jokin kiltti rikkaruoho, eikä ainakaan mikään voikukka tai koiranputki joita on vaikea pitää aisoissa.

Liikunta, terveellinen ruoka ja onnellisuus ja stressittömyys, on todettu vähentävän syövän uusiutumisen riskejä. Nyt kiinnitän siihen vieläkin enemmän huomiota, että söisin hyvin, liikkuisin paljon ja tekisin asioita joista tulen hyvälle tuulelle ja onnelliseksi. Pidän huolta omasta maaperästäni nyt tarkemmin kuin koskaan, Minun kroppani, tämä oma ja ainutkertainen, jossa toivottavasti ei enää kasva yhtään pahaa kasvia.


Hoitakaamme hyvin itseämme ja perennapenkkejämme <3